LDL-kolesteroli – miksi hyvin matalat arvot eivät ole yksiselitteisesti hyvä asia?
Kirjoittaja lääkäri Ari Miettinen
LDL-kolesteroli on vuosikymmeniä ollut yksi keskeisimmistä terveysmittareista lääkärikäynneillä. Monelle on muodostunut vahva käsitys siitä, että mitä matalampi LDL-kolesteroli, sitä parempi terveys. Raja-arvoja on kiristetty, ja hoidon tavoitteena on yhä useammin erittäin matala LDL-kolesteroli. Tämä kehityssuunta herättää kuitenkin perusteltuja kysymyksiä.
Lääkärimme Ari Miettinen tarkastelee tässä artikkelissa LDL-kolesterolia kriittisesti ja paljastaa, mitä LDL-kolesteroli todella kertoo terveydestä – ja mitä se ei kerro.
LDL-kolesteroli ja sen biologinen merkitys
Kolesteroli ei ole elimistölle haitallinen aine, vaan välttämätön rakenne- ja lähtöaine monille elintärkeille toiminnoille. Kolesteroli on keskeinen osa solukalvoja, erityisesti aivoissa, joissa sitä on runsaasti. Lisäksi kolesterolista muodostuvat mm. steroidihormonit sekä D-vitamiini.
Kolesterolilla on myös merkittävä rooli immuunijärjestelmän toiminnassa. Riittämätön kolesterolin määrä voi heikentää vastustuskykyä, altistaa tulehdussairauksille ja vaikuttaa elimistön kykyyn tunnistaa ja tuhota poikkeavia soluja. Näin ollen erittäin matala LDL-kolesteroli ei ole biologisesti yksiselitteisesti edullinen tila. Asiaa tutkineiden tieteen tekijöiden mukaan asialla on merkitystä mm. syöpien synnyn ja bakteeritulehdusten osalta.
Hyvin matalalla LDL-kolesterolilla tilastollisesti huonompi terveys
Matala LDL-kolesteroli on liittynyt väestötutkimuksissa itseasiassa lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Sekä iäkkäillä että keski-ikäisillä henkilöillä kuolleisuus on ollut korkeampaa hyvin matalilla LDL-kolesteroliarvoilla. Tämä ilmiö haastaa käsityksen LDL-kolesterolista yksiselitteisenä riskitekijänä; matalilla arvoilla eivät ihmiset ole terveempiä.
Lisäksi kirjallisuudessa on raportoitu yhteyksiä matalan kolesterolin ja aivojen surkastumisen välillä. Aivot ovat kolesterolipitoisin elin, joten biologinen yhteys on looginen. Tätä näkökulmaa on käsitelty myös aivotutkija Dale Bredesenin kirjassa The End of Alzheimer’s.
Tähän sekoittavana tekijänä tiedetään liittyvän, että vakavat sairaudet kuten levinnyt syöpä laskevat kolesterolia. Tutkimuksissa vertailtavat ryhmät yritetään tehdä mahdollisimman samanlaiseksi lähtökohdiltaan. Vaikka tiedossa olevat vakavat sairaudet karsitaankin vertailusta pois, niin aina suureen joukkoon jää ihmisiä, joilla on esim. levinnyt syöpäkasvain, joka ei ole vielä tiedossa.
Kokonaisuudessa kolesterolin lasku vakavien sairauksien yhteydessä on jo sinällään merkki kolesterolin tärkeydestä. Elimistö vähentää kolesterolin valmistamista reilummin lähinnä vakavissa sairaustiloissa. Myös kakeksiaan eli lihasten surkastumiseen tiedetään liittyvän kolesterolitason laskua pienemmissä määrin. Tähän omana anekdoottisena havaintona mainittakoon, että kuntosalilla treenaavilla hyvän lihasmassa omaavilla ihmisillä näyttäisi olevan usein korkeampi kolesterolitaso.
Korkea LDL-kolesteroli ilman sairastavuutta
Käytännön työssä on myös havaittu, että osalla ihmisistä LDL-kolesteroli voi olla erittäin korkea ilman, että se liittyisi heikentyneeseen terveyteen. Aika ajoin vastaan tulee henkilöitä, joilla kokonaiskolesteroli ja LDL-kolesteroli ovat hyvin korkeita, mutta fyysinen kunto, lihaskunto ja yleinen terveydentila ovat erinomaisia.
Tällaisista henkilöistä käytetään nimitystä Lean Mass Hyper-Responder (LMHR). Heillä LDL-kolesteroli voi nousta voimakkaasti erityisesti ketogeenisen ruokavalion yhteydessä, mutta ilman viitteitä lisääntyneestä sairastuvuudesta. Tämä osoittaa, ettei korkea LDL-kolesteroli ole kaikille samanlainen riskitekijä.
Tähän varmistusta on saatu myös uusista sepelvaltimoiden tietokonetomografialla tehdyistä tutkimuksista, joissa verisuonista saadaan erittäin tarkat kuvat. Jo ihan alkava verisuonten sairastuminen saadaan näkyviin. Esimerkiksi yhdessä tällaisessa tutkimuksessa kuvattiin sepelvaltimot hyvin korkean kolesterolin miehiltä. Tutkittavien ikä oli keskimäärin 70 vuotta ja yllättäen heillä ei ollut tautia sepelvaltimoissa sen enempää kuin muillakaan (Keto CTA study 2025 MD Mathew Budoff). Nämä tuoreet tutkimushavainnot kyseenalaistavat kokonaan myös innokkaasti käytetyn familiaarinen hyperkolesterolemia käsitteen. Korkea LDL-kolesteroli ei sairastuta, ei ainakaan yksinään.
LDL-kolesteroli, kuolleisuus ja tutkimusnäyttö
Jos LDL-kolesteroli olisi itsenäinen ja vahva terveysriski, sen nousun pitäisi johdonmukaisesti näkyä lisääntyneenä kuolleisuutena. Laajoissa aineistoissa tätä yhteyttä ei ole kuitenkaan nähty. Kuolleisuus näyttää olevan suurinta sekä hyvin matalilla, että hyvin korkeilla LDL-kolesteroliarvoilla, kun taas keskialueella kuolleisuus on alhaisin.
Sen sijaan triglyseridien nousu ja triglyseridi–HDL-suhde korreloivat selvästi suuremman kuolleisuuden kanssa. Tämä suhde heijastaakin insuliiniresistenssiä ja metabolista epätasapainoa, joka onkin hyvin keskeinen riskitekijä.
Entä ns. ”pehmeä plakki”-tutkimus?
Sisätautilääkärit usein siteeraavat uutena tutkimusnäyttönä sepelvaltimoiden CT-kuvantamisella saatua tutkimusta, jossa korkealla LDL-kolesterolilla tuli enemmän ns. pehmeää plakkia. Tämä olisi erityisen huono asia, koska tarkoittaisi sepelvaltimotaudin nopeaa etenemistä. Kyseistä tutkimusta todisteena käyttävät asiantuntijat eivät ole seuranneet kyseiseen tutkimukseen liittyvää jälkikeskustelua.
Tähän mennessä kyseisen tutkimuksen päätekijä MD Matthew Budoff on myöntänyt, että siinä kävi merkittävä tekninen kömmähdys. Ryhmät olivat hyvin epätasaiset lähtökohtaisen suonten kalkkeuman asteen suhteen ja tuolloin plakkia mitattiin vielä ilman tekoälyä ihmissilmällä. Etenkin ihmissilmän mitatessa pehmeän plakin määrää vaikuttaa hyvin paljon suonen kalkkeutumisen aste. Kalkkeumat tekevät katvetta, jonka taakse pehmeä plakki jää helposti.
Kyseisessä tutkimuksessa ryhmien välinen suonten perus kalkkeutumisaste oli tuplasti erilainen lähtökohtaisesti. Näin ollen tämä kyseinen tulos LDL-tason vahvasta vaikutuksesta pehmeän plakin määrään on lähinnä tekninen virhe. Edelleen kyllä luotan vahvasti MD Matthew Budoff tekemään tutkimukseen, hän on alansa paras. Luotettavuutta nimenomaan lisää, että hän näyttää pystyvän tarvittaessa myöntämään virheensä.
LDL-kolesteroli ja lääkitys – kenelle hyötyä?
Statiinihoidosta ei ole saatu merkittävää hyötyä niin sanotussa primaaripreventiossa, eli henkilöillä, joilla ei ole todettua verisuonisairautta. Yllättävää, että laajassa meta-analyysissä ei saatu hyötyä todistettua edes korkean riskin potilailla (esim. Jama Internal Medicine 2018 DOI:10.1001/archinternmed.2010.182)
Tarkemmissa analyyseissä on kuitenkin tunnistettu alaryhmiä, joille LDL-kolesterolia alentava lääkitys on hyödyllistä. Näitä ovat erityisesti henkilöt, joilla HDL-kolesteroli on selvästi matala (alle 1). Muista tutkimuksista tiedetään myös, että statiineista on merkittävää hyötyä myös verisuonitoimenpiteiden jälkeen esim. verisuonistentin asennuksen tai ohitusleikkauksen jälkeen. Tämä hyöty ei perustu tunnettuun kolesterolia alentavaan vaikutukseen, vaan statiinilla on erillinen verisuonen seinämää stabiloiva vaikutus. Tietyissä harvinaisissa verisuonen seinämän vaurion aiheuttamissa ongelmissa statiinihoito lienee myös hyödyllistä. Esimerkkinä mainittakoon aortan dissekaatio tai aivoihin verta vievän nikamavaltimon tukos.
Minä en väitä, että LDL-kolesterolia alentavat lääkkeet olisivat tarpeettomia kaikille, vaan hoito pitäisi kohdentaa oikeille potilaille. Tunnetusti nämä kolesterolilääkkeet lisäävät esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen riskiä. Tämä on toki vain jäävuoren huippu. Kyseinen haitta tulee insuliiniresistenssin lisääntymisen myötä ja tunnetusti nämä lääkkeet vaikuttavat epäedullisesti myös lihassolujen energian käyttöön.
Tulehdus, verisuonet ja LDL-kolesteroli
Uudempi tutkimusnäyttö viittaa siihen, että verisuonitaudin keskeinen alkumekanismi liittyy tulehdusreaktion lisääntymiseen verisuonissa. Terveeseen verisuoneen ei ala kertymään kalkkia ja rasvaa. Tulehdusreaktio verisuonessa lisää verisuonten läpäisevyyttä, jolloin rasvat ja tulehdusvälittäjäaineet alkavat lopulta kertymään valtimon seinämään. Herkkä CRP ja muut tulehdusmarkkerit korreloivatkin paljon vahvemmin sairastumisriskin kanssa kuin LDL-kolesteroli. Koska matala-asteista tulehdusta ei voida korjata tabletilla, jätetään se useimmiten kokonaan mittaamatta. Eikä suurin osa lääkäreistä edes tiedä asiasta ollenkaan. Herkkä CRP (hs-CRP), triglyseridit ja valkosolujen tason seuranta pitäisi liittää verisuonitaudin riskin arviointiin tai nostaa tärkeimmäksi.
LDL-kolesteroli osana kokonaisuutta
LDL-kolesteroli on vain yksi osa monimutkaista aineenvaihdunnallista kokonaisuutta. Aineiston perusteella metabolisen terveyden kannalta keskeisempää on:
verensokerin ja insuliinin hallinta
triglyseridien pitäminen matalina
HDL-kolesterolin riittävä taso
tulehdustilan minimointi
LDL-kolesteroli voi muuttua haitalliseksi erityisesti silloin, kun taustalla on insuliiniresistenssi, korkeat verensokerit ja korkea tulehdusreaktion määrä elimistössä. Kyllä, jos asiat ovat elimistössä kovin huonosti pisimpään verenkierrossa säilyvä LDL-kolesteroli muuttuu haitalliseksi. Tällöin sen alentaminen voi olla perusteltua.
Yhteenveto
LDL-kolesteroli ei ole yksiselitteinen terveysriskin mittari. Erittäin matalat LDL-kolesteroliarvot eivät tutkimusnäytön perusteella automaattisesti tarkoita parempaa terveyttä, ja liittyvät jopa suurempaan kuolleisuuteen. Ilman muita riskitekijöitä korkea LDL-kolesteroli ei näytä olevan riski terveyden kannalta ja käytännössä nähty liittyvän itseasiassa esimerkiksi parempaan lihaskuntoon ja parempiin D-vitamiinin tasoihin veressä. Iho valmistaa D-vitamiinia auringon UV-valon avulla iholla kolesterolista.
Kokonaiskuva siis ratkaisee. Metabolinen terveys, tulehdustila ja verensokeriaineenvaihdunta ovat oikeasti niitä merkittäviä tekijöitä, taas korkea LDL-kolesteroli on ongelma lähinnä tietyissä poikkeustilanteissa.
