Tyydyttynyt rasva on hyvää ravintoa ja kolesterolilääke on harvoin tarpeen
Kirjoittaja: Lääkäri Ari Miettinen
Ihmisten terveyden parannusta markkinoidaan aktiivisesti kasvirasvoilla ja kolesterolilääkkeillä. Tähän rinnalle ovat tulleet laihdutusleikkaus ja – lääkkeet
Eläinrasvoja on kymmeniä vuosia syytetty ihmisten sairastumisesta verisuonisairauksiin. Esimerkiksi kananmunaa ja lihaa on pidetty epäterveellisenä kolesterolin vuoksi kymmeniä vuosia.
Tähän on liittynyt myös taloudellisia intressejä, aina Mr kolesterolina tunnetun Ancel Keysin ajoista lähtien. Pääasiassa tätä valistustyötä on tehty kuitenkin hyvässä aikomuksessa.
Myönnän, että kiistatta on osoitettu: lyhyellä tähtäimellä ravinnon tyydyttyneen rasvan määrä vaikuttaa kolesteroliarvoihin hiukan ja siitä on joskus on terveyshaittaa. Keskimääräinen ruokavaliolla saatu vaikutus kolesterolitasoon tutkimuksissa on luokkaa 3-6 % (Terveysportti 2023).
Vaikutus on varsin pieni ja vähän tyydyttynyttä rasvaa sisältävän ravinnon vaikutusta itse terveyteen ei ole saatu tutkimuksissa käytännössä todistettua. Tutkimuksia on kyllä tehty; kymmeniä vuosia kestäviä seurantoja esim. Helsingin liikemiestutkimuksessa tiukasti kasvirasvalle ohjattu ryhmä ei menestynyt terveytensä suhteen paremmin. Itse asiassa kokonaisuutena huonommin. Myös 2024 julkaistiin meta-analyysi koeryhmillä tehdyistä tutkimuksista. Siinä todettiin, että pitkissä seurannoissa tyydyttynyttä rasvaa vähentänyt ryhmä ei ole pärjännyt yhtään paremmin. (DOI: 10.31662/jmaj.2024-0324).
Näyttöä ravinnon tyydyttyneen rasvan haitoista ei ole saatu uusistakaan väestötutkimuksista
Näyttöä ravinnon tyydyttyneen rasvan haitoista ei ole saatu uusistakaan väestötutkimuksista. Esimerkiksi laajassa Eurooppalaisessa EPIC-tutkimuksessa yllättäen kananmunien ja juustojen runsas käyttö oli yhteydessä pienempään sepelvaltimotautisairastavuuteen.
Mitään loogista selitystä näihin ei ole osattu tarjota. Toki väestötutkimuksissa on hyvin paljon sekoittavia tekijöitä eli niistä ei pysty syy-yhteyksiä varmistamaan. Mutta jos tyydyttyneen rasvan syönti olisi kovin vaarallista, se kyllä näkyisi. Vertailuksi esim. tupakoitsijan syöpäriski on kaikissa väestötutkimuksissa ollut 15-30 kertainen. Merkittävä riskitekijä tulee hyvin niissäkin näkyviin.
Mielestäni tyydyttynyt rasva eli käytännössä eläinrasva tai kasvirasvoista kookosrasva ovat osa terveellistä ravintoa
Hyvä puoli tyydyttyneissä rasvoissa on, kuten nimikin sanoo, että ne ovat kemiallisesti ”tyytyväisiä”. Niitä on suorastaan vaikea pilata ruoanvalmistuksessa tai prosessoinnissa.
Kun vastaavasti taas melkein kaikki kasvirasvat ovat tyydyttymättömiä eli kemiallisesti niissä on hiilten välillä herkemmin reagoivia kaksoissidoksia. Tämä altistaa haitallisille kemiallisille reaktioille mm. hapettumiselle.
Ihminen välttäisi hapettunutta rasvaa luontaisesti, koska se on todella pahan makuista ja elimistölle haitallista. Elintarviketeollisuus on kuitenkin keksinyt monia keinoja tehdä halvalla tuotetuista pilalle hapettuneista kasvirasvoista kirkkaan keltaisia ja hyvänmakuisia. Lisäksi nykyisen ultra prosessoidut kasvirasvat sisältävät liian paljon omega-6 rasvaa linolihapon muodossa. Linolihapon ylimäärän elimistössä on osoitettu liittyvän tulehdusreaktion lisääntymiseen esimerkiksi suolistossa, verisuonen seinämissä ja ihossa. Linolihappo muuntuu arakidonihapoksi ja mm. ALOX5-entsyymin aktivoitumisen kautta lisää tulehdusreaktiota. ALOX5-entsyyminen yliaktiivisuuden on osoitettu liittyvän mm. ihon ikääntymiseen ja suolistosyövän syntyyn.
(https://doi.org/10.1136/gutjnl-2024-332535)
Käytännössä melkein kaikkien ravintoloiden ruoanlaitto perustuu näihin huonolaatuisiin kasviöljyihin. Ravintoloiden roskissa näkee paljon kyseisiä isoja 20 litran valkeita muovisia rasvakanistereita. Myös leivonnaisten ja valmisruokien rasva on pääasiassa tätä samaa ultraprosessoitua kasvirasvaa.
Viralliset ravitsemussuositukset tulivat 1980-luvun alussa ja niiden aikana ihmisten metabolisen terveyden ongelma ovat käytännössä karanneet käsistä
Ei niistä ole ainakaan apua ollut. Yleislääkärin työpäivästä useimmiten suurin osa on aikuistyypin diabeteksen ja lihavuuden sekä niistä aiheutuvien kroonisten sairauksien hoitoa.
Esimerkiksi minun määräämistä lääkkeistä eniten on rahassa mitattuna diabeteksen ja lihavuuden hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Metabolisen terveyden suurin katastrofi jäävuoren huippuna on verensokerien nousu eli aikuistyypin diabetes. Verensokerit saadaan jotensakin pysymään siedettävinä määräämällä muutaman kuukauden välein aina uusi lääke.
Myös uusien GLP1-analogi laihdutuslääkkeiden ajan kanssa hiipuva teho tulee yllätyksenä potilaalle ja hoitavalle lääkärille. Poikkeuksiakin on, osa ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää elämäntapansa kuntoon. Toki näitä potilaita näen sitten ehkä lähikaupassa sattumalta, mutta vastaanotolla tavataan vähemmän.
Kolesterolilääkkeet nähdään yhtenä terveyden pelastavana ritarina
Kolesterolilääkkeet nähdään yhtenä terveyden pelastavana ritarina. Niihin usko on niin vahva, että uusilta lääkkeiltä ei enää vaadita kuin lääketehtaan omat tutkimukset.
Esimerkiksi riittää osoittaa, että lääke laskee kolesterolin tasoa. Pidetään itsestään selvänä, että kolesterolitason lasku on terveyshyödyn merkki.
Kannattaa muistaa, että levinnyt syöpäkin voi laskea veren kolesterolitasoa reilusti.
Uusilta lääkkeiltä ei enää vaadita puolueettomissa tutkimuksissa hyötyä potilaan sairauden kannalta eli ns. päätetapahtuma hyöty on jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Riittää vaikutus johonkin mittaukseen tai vasta-ainetasoihin. Yhteiskunta on näistä vielä valmis maksamaan hyvin kalliin hinnan.
Esimerkiksi uusimmat kolesterolilääkkeet voivat maksaa luokkaa 1000 euroa kuukaudessa. Eikä ketään tunnu edes häiritsevän, että virallisten käypähoito-ohjeiden laatijoilla on vahvat taloudelliset sitoumukset lääketeollisuuteen.
Myös perusterveelle ihmiselle, jolla on hiukan kolesteroli koholla vähillä riskeillä, ollaan tarjoamassa kolesterolilääkettä
Vaikka hyöty on todistetusti vähäinen ja tunnetusti esimerkiksi statiini-kolesterolilääke aiheuttaa sivuvaikutuksia: insuliiniresistenssiä, kipuja, vähentää lihassolujen rasvahappojen käyttöä ja voi heikentää fyysistä kuntoa. Etenkin vanhuksella tuo viimeksi mainittu voi olla kohtalokas sivuvaikutus.
Kolesterolilääkkeiden haittoja on kovasti vähätelty ja hyötyä liioiteltu. Tämä tuntuu säilyvän myös virallisena totuutena. Toki myös kolesterolilääkkeillä on oma paikkansa, enkä kehota omin päin niiden käyttöä lopettamaan.
Sydänlääkäri Dr Aseem Malhotra on jo yli 10 vuotta ollut hyvä kriitikko rasvahumpuukille
Hänen tekemiä julkaisuja on kyllä yritetty suurella rahalla vääräksi todistaa, mutta siinä ei ole onnistuttu.
Hän on onnistunut herättämään hyvää lääketieteen kehitystä ja ihmisten terveyttä parantavaa keskustelua. Hän vahvoilla perusteilla tutkimuksiin nojaten kritisoinut kolesterolilääkkeitä. Kokonaisuutena niillä saavutettu hyöty on mitätön. Hänkin kyllä haastattelussa myönsi, että on olemassa potilaita, joille itsekin suosittaa kolesterolilääkettä. Eli hän ei ole ”laput silmillä ääriaktivisti”.
Lääketieteen kehitys on aina perustunut tutkimusten avoimeen julkaisuun ja kritiikin sallimiseen.
Tällä hetkellä valitettavasti on menossa suurten kaupallisten julkaisualustojen tukemana ”lääketieteellinen harhatieto” kampanja. Siinä kaikki lääkkeisiin kohdistuva kritiikki mitätöidään sivuvaikutukset kiistetään.
Lääkkeiden kritisointi on suoraan lääketieteellistä misinformaatiota, jonka näkyvyyttä rajoitetaan
Lääketeollisuus saa myös herkästi mieleiselleen tutkimukselle ja suositukselle näkyvyyttä ostettua rahalla. Käytännössä tämä sisältää vakavan yhteiskunnallisen riskin. Yhteiskunta maksaa uusista lääkkeistä kohtuuttoman hinnan ilman, että saavutetaan ihmisten terveyden parantumista. Kalliilla uusilla lääkkeillä on merkittävä osuus länsimaiden talouden velkaantumisessa.
Metabolian Muutos-valmennus on lääketieteeseen perustuva ketovalmennus
Jos haluat tukea terveellisen elämäntavan aloittamiseen lääketieteeseen perustuvan 12 viikon Metabolian Muutos-valmennuksen avulla, autamme sinua mielellämme.
💬 Ota rohkeasti yhteyttä
