Viljan tarina: –40 kiloa, verensokerit normaaleiksi ja elämänilo sekä energiat takaisin

Kirjoittaja Vilja Alasorvari

Moni lähtee ketolle painon takia. Mutta usein se todellinen pysäyttäjä on jokin muu. Viljan tapauksessa se oli verikokeissa näkyvä kohonnut verensokeriarvo. Vilja on 35-vuotias, ja hän kertoo olleensa lapsesta asti ylipainoinen. Paino oli ollut terveyden kannalta iso rasite pitkään, mutta lopullinen sysäys muutokseen tuli verensokeriarvoista, kun alkuvuodesta 2024 Vilja kävi verikokeissa.

Paastoverensokeri oli 6,7. Se pysäytti. Hänelle määrättiin sokerirasituskoe, mutta Vilja päätti varata sen muutaman kuukauden päähän. Hän oli ollut kiinnostunut ketoruokavaliosta jo aiemmin ja oli kuullut, että ketogeenisellä ruokavaliolla ja pätkäpaastolla voi olla vaikutusta verensokeritasapainoon.

Aluksi ketoilu oli vain vähän hiilarien vähentämistä

Vilja oli kokeillut ketotyyppistä syömistä jo ennen Ketopolkua. Jälkikäteen hän kuitenkin huomasi, että kyse ei ollut varsinaisesti terveellisestä ketoruokavaliosta. Hän oli lähinnä vähentänyt hiilihydraatteja, mutta ei lisännyt rasvaa riittävästi. Tämä on todella yleistä.

Moni ajattelee aloittavansa keton, mutta käytännössä ruokavalio muuttuu helposti vain vähähiilihydraattiseksi kaloridieetiksi: salaattia, vähärasvaista proteiinia ja vähän öljyä päälle. Silloin keho ei saa energiaa kunnolla mistään. Hiilihydraatit on vähennetty, mutta rasvaa ei uskalleta tai osata lisätä tarpeeksi. Lopputulos voi olla nälkä, väsymys ja tunne siitä, ettei tätä jaksa jatkaa. 

Ketopolulla palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen

Kun Vilja lähti Ketopolku VIP -valmennukseen mukaan, muutos alkoi tuntua erilaiselta. Ruokavalioon tuli selkeä rakenne. Ateriat olivat oikeaa, täyttävää ruokaa, ja rasvaa tuli mukaan riittävästi. Ja ennen kaikkea, hän sitoutui tekemiseen.

Parin kuukauden ketoilun jälkeen Vilja meni sokerirasitukseen. Paastoverensokeri oli laskenut 6,7:stä 5,7:ään. Myöhemmin kotimittauksissa verensokerit ovat olleet usein noin viiden tuntumassa. Tämä oli Viljalle iso asia. Painonpudotus oli toki tärkeää, mutta taustalla oli vielä isompi tavoite: terveys.

Kokonaisuudessaan painoa on lähtenyt parissa vuodessa -40 kiloa

Kokonaisuudessaan painoa on pudonnut 40 kiloa siitä, mitä hän on painavimmillaan muutama vuosi sitten ollut. Kuvissa muutos on selvä. Mutta vielä tärkeämpi muutos on tapahtunut arjessa. Ruoka ei hallitse enää samalla tavalla ja elämään on palannut energinen olo ja elämänilo kaikkien matalaliidolla menneiden vuosien jälkeen.

Jääkaapilla laiduntaminen loppui ja energia palasi

Vilja kuvaa hyvin sitä, mihin moni voi samaistua. Hän ei kokenut olleensa erityisesti karkki-ihminen. Suolainen ruoka oli enemmän hänen juttunsa. Mutta ongelma oli jatkuva syöminen. Aina pystyi syömään. Illalla teki mieli napostella. Annoskoot kasvoivat helposti. 

Ketoruokavalion myötä tämä muuttui ja jääkaapin koluaminen loppui. Ruoka ei ollut enää hallitseva asia. Tämä on monelle terveellisen ketoruokavalion suurimpia yllätyksiä. Kun verensokeri tasaantuu, insuliinitaso rauhoittuu ja keho saa energiaa myös rasvasta, nälkä ei välttämättä ohjaa päivää samalla tavalla kuin ennen. Kyse ei ole vain siitä, että “syödään vähemmän”. Kyse on siitä, että keho alkaa toimia rauhallisemmin.

Viljalla on nyt ketomatkaa takana noin 2,5 vuotta. Suurimmat muutokset painossa tapahtuivat ensimmäisen 1,5 vuoden aikana. Painonpudotuksen ja verensokeriarvojen kohentumisen lisäksi Vilja on onnellinen siitä, että hän on saanut arkeensa valtavasti lisää energiaa ja iloa. Hän on opiskellut, saanut uuden työn ja jaksaa touhuta arjessa paljon asioita. Nykyään myös liikunta on osa hänen elämäänsä useamman kerran viikossa. Vaa’an ohella on nykyään innostavaa katsoa myös sitä, mihin suuntaan kehonkoostumus muuttuu. Terveellisellä ketoruokavaliolla ja pätkäpaastolla lihasmassa on säilynyt todella hyvin. Kun liikunta on tullut mukaan elämään, lihasmassa on kasvanut ja rasvaa sulanut vielä entistäkin tehokkaammin. 

Kaksi ateriaa päivässä ja pidempi pätkäpaasto

Nykyään Vilja syö yleensä kaksi ateriaa päivässä. Ensimmäinen ateria tulee usein puoliltapäivin ja toinen illemmalla. Kaksi kunnollista ateriaa päivässä tuo myös luontevasti pidemmän pätkäpaaston. Ja juuri tämä yhdistelmä on monelle tärkeä: terveellinen ketoruokavalio + pätkäpaasto. Ei nälässä sinnittelyä, ei jatkuvaa välipalojen varassa olemista, vaan riittävän ravitsevat ateriat, joiden avulla keho saa olla myös aidosti syömättä.

“Miksi lopettaisin, kun näin on hyvä?”

Viljalta on kysytty, kuinka kauan hän aikoo jatkaa ketoa. Hänen vastauksensa on yksinkertainen: miksi lopettaisin?

Tämä on tärkeä oivallus. Jos vanha “normaali” ruokavalio on johtanut painonnousuun, jatkuvaan nälkään, verensokeriongelmiin tai väsyneeseen ja alavireiseen oloon, ei ole järkevää ajatella, että tavoitteena olisi palata siihen takaisin. Terveellinen ketoruokavalio ei ole kuuri, jonka jälkeen palataan vanhaan. Se on uusi tapa syödä ja elää niin, että keho voi paremmin.

Toki matkan varrella oppimista riittää. Vilja on huomannut, että makeutusaineherkut, siemennäkkärit ja muut “ketoherkut” voivat helposti herättää vanhoja mielitekoja takaisin. Mitä selkeämmällä linjalla hän pysyy, sitä parempi olo on.

Tämäkin on tärkeä osa muutosta. Ei tarvitse olla täydellinen. Mutta kannattaa oppia tuntemaan oma keho ja tunnistaa, mitkä asiat vievät kohti hyvää oloa ja mitkä helposti vetävät takaisin vanhoihin tapoihin.

Yhteisö auttoi jatkamaan

Vilja on ollut Ketopolulla mukana useamman kerran ja toimii nykyään KetoKoutsarin tiimissä myös valmentajana. Miksi hän suosittelee muillekin Ketopolkua ja sille palaamista aina uudestaan?

Koska tieto syvenee.
Motivaatio vahvistuu.
Yhteisö kannattelee.

Vaikka tietäisi teoriassa, mitä kannattaa tehdä, yksin jatkaminen voi olla vaikeaa. Kun ympärillä on muita samaa matkaa kulkevia ihmisiä, tekeminen ei tunnu niin yksinäiseltä. Saa kysyä, jakaa onnistumisia, saada tukea ja nähdä, että muutkin harjoittelevat samoja asioita.

Tämä ei ollut vain painonpudotusprojekti

Viljan tarinassa näkyy hyvin se, mistä terveellisessä ketoruokavaliossa parhaimmillaan on kyse.

Paino voi pudota.

Kyllä.

Mutta vielä tärkeämpää on se, mitä tapahtuu kehossa ja mielessä:

  • verensokeri voi tasaantua

  • nälkä voi rauhoittua

  • napostelun tarve voi vähentyä

  • ruokaan liittyvä jatkuva ajattelu voi helpottaa

  • energia voi vapautua muuhun elämään

  • omaan kehoon voi alkaa luottaa uudelleen

Viljan kohdalla muutos alkoi yhdestä pysäyttävästä verikokeesta, mutta se on vaikuttanut koko elämään. Kun mukaan tuli oikea rakenne, riittävä tieto, kunnollinen ruoka ja yhteisön tuki, muutoksesta tuli kokonaisvaltainen elämäntapa.

Jos sinä tunnistat omasta arjestasi jatkuvan nälän, napostelun, väsymyksen ja alavireisyyden, verensokerihuolen tai sen tunteen, että “syö vähemmän ja liiku enemmän” ei vain enää auta, sinun ei tarvitse ratkaista kaikkea yksin. Terveellinen ketoruokavalio ja pätkäpaasto voivat olla alku kehon rauhoittumiselle. Ja oikean tuen kanssa siitä voi tulla elämäntapa, jota ei tarvitse lopettaa.

Seuraava
Seuraava

Sarin tarina: 20 vuotta laihduttamista ennen kuin löytyi oikea ratkaisu